Siirry suoraan sisältöön

Teatteriravintola

Teatteriravintola antaa useita elämyksiä samalla kertaa

Nykyajan trendeihin kuuluu se, että kokeillaan uutta ja tuodaan rapakoiden takaa uusia ideoita myös suomalaisten iloksi. Teatterin ja ravintolan yhdistäminen ei ole enää aivan tuore ilmiö, mutta ei jokaiselle tuttukaan. Ravintola Nyyrikki on yksi näistä paikoista, joissa tätä ihmettä pääsee kokeilemaan. Siis ruokailua yhtä aikaa, kun katselee mukavaa teatteriesitystä. Tämä luonee tilanteesta rennomman ja antaa vapauksia myös esiintyjille hieman improvisoida toisinaan. Joskin improvisointi on tärkeä taito näyttelijälle, oli hän missä vain esiintymässä. Nämä erilaiset esiintymistilanteet voivat luoda myös näyttelijöille hieman toisenlaiset työolosuhteet ja esityksen on oltava niin mukaansa vievä, että yleisön huomio kiinnittyy siihen ruoasta huolimatta.

Millainen siis on teatteriravintola? Siellä tulee toki olla hyvä syödä, mutta myös näkymät esiintymisalueelle pitää olla kunnossa. Tilalta tämä vaatii paljon, sillä sinne tulee mahtua pöytiä tuoleineen kuin myös riittävä lava esitystä varten.

Teatteriravintola antaa useita elämyksiä samalla kertaa
Teatteriravintola antaa useita elämyksiä samalla kertaa

Syödä hyvin ja nauttia kulttuurista - missä?

Edellä mainittu ravintola Nyyrikki on siis yksi näistä paikoista, jossa tämä on mahdollista toteuttaa. Myös Oulusta löytyvä elokuvateatteri, jossa ruokailu on mahdollista elokuvan aikana. Finnkino järjestää nautiskelunäytöksiä, joissa on maistuvaa ruokaa sekä oluttakin tarjolla.

Luonnollisesti Finnkinon nautiskelunäytökset ovat K-18 luokiteltuja alkoholitarjoilujen johdosta. Onko se sitten ollenkaan huono asia, että aikuisille on omia paikkoja, joissa viettää aikaa ilman lapsia. Kuulostaa melko täydelliselle treffipaikalle, vaikka pienten lasten vanhemmille. Näitä näytöksiä järjestetään pitkin Suomea, missä nyt kyseinen elokuvateatteri vaikuttaakin. Ainakin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä, Lahdessa ja Tampereella tämä on mahdollista.

Lämpimät leffa-ateriat

Elokuvissa syötävien aterioiden tulee olla helppoja syödä, sillä tilaa ei liikaa ole ja ääntä ei tulisi myöskään syntyä kovasti. Toki nämä näytökset ovat paljon rennompia myöskin, sillä ravintola on auki ja sieltä voi hakea tarvitsemaansa täydennystä pitkin elokuvan. Jos kokee, että ylimääräinen hälinä häiritsee elokuvanautintoa, on ehkä parempi katsella se perinteisin menoin.

Vielä ei ole aivan kaikki ideat toisista maista ja kulttuureista läheskään rantautuneet Suomeen. Turnajaiset esimerkiksi eivät ole kovinkaan pikku juttu järjestää saati, että samaan yhteyteen saataisiin ravintola ja oikeanlainen miljöö. Maailmalla on kuitenkin valtavasti kaikkea valikoimaa, josta meillä täällä Suomessa ei osata edes haaveilla. Mahdollista on, että rohkeat ihmiset keksivät tuoda muutakin ihmeteltävää.

Teatteriravintola ei ole vain pääkaupungin ihme

Teatteriravintola on ilmiönä levinnyt laajemmallekin Suomeen. Esimerkiksi myös Joensuusta löytyy tällainen. Tämä on kuitenkin lähinnä isompien kaupunkien riemu, sillä luonnollisesti pienemmissä kaupungeissa yleisön määrä ja tuotto on pienempää, jolloin kyseisen liikkeen pyörittäminen muodostuu hyvin haasteelliseksi. Onneksi Suomessa on hyviä teitä ja monelle ei muodostu liian pitkä matka kokemaan tällainen teatteri. Ehkä siitä voi samalla järjestää kunnon irtioton arkeen ja yöpyä vaikka mukavassa hotellissa.

Ravintola Nyyrikki on helsinkiläinen perheyrityksenä pyörivä ravintola, joka on hyvinkin kokemisen arvoinen. Kokemusta heiltä ainakin löytyy ja viihde on hallussa. Paljon puhuttujen teatteriesitysten lisäksi heillä on myös karaokea, joka osaa olla todella viihdyttävää niin esiintyjille kuin yleisöllekin. Kaikki pääsevät esiintymään eikä tarvitse olla ammattilainen, ehkä laulajien joukosta voi myös bongailla teatterista tuttuja kasvoja.